Kontrabasso on matalavireisin jousisoitin. Kontrabasso kehittyi gambaperheen bassosoittimesta, viuluperheen matalaäänisimmäksi jäseneksi. Kontrabasson ääni on hyvin tumma ja leveä. Kontrabasson asema orkesterin tärkeimpänä bassosoittimena vakiintui 1700-luvulla. Soolosoittimena kontrabasso on harvinainen.

Neljä metallipunoksesta ja metallista (aiemmin myös lampaansuolesta, silkistä) tehtyä kieltä on viritetty säveliin E1, A1, D, G. Joskus soittimeen on lisätty viides H2 ulottuva kieli tai E-kieltä on vastaavasti pidennetty erityisen mekanismin avulla. Kielet kiinnittyvät metallisiin viritystappeihin. Kontrabassolle nuotinnetaan oktaavia soivaa ääntä korkeammalle.

Soittimen jousi koostuu puuosasta ja jouhista. Hevosenhäntäjouhia on noin kaksisataa yhtenä nippuna, joihin lisätään hartsia kitkan suurentamiseksi. Jousen tyvikappaleessa eli frossissa on ruuvimekanismi, jolla voidaan säädellä jouhien kireyttä. Kontrabasson soitossa käytetään kahta erilaista jousenkäyttötapaa: saksalainen jousi eli alaote sekä ranskalainen tapa, missä jousta pidetään kiinni yläpuolelta kuten viulussa.

Jousisoittimia pidetään orkesterin haasteellisimmista ja monivivahteisimmista soittimista. Jousisoittimia yhdistetään kaikkien orkesterisoittimien kanssa. Kontrabasson erityisen tehokkaita efektejä ovat erilaiset huiluäänet, sul ponticello sekä pizzicatot.

Jousisoittimien soittotapoja:

Bartok pizzicato: kieltä nykäistään niin, että se räsähtää otelautaan.
Con legno: soitetaan jousen puupuolella.
Detache: tasaisesti edestakaisin, le grand detache- koko jousella.
Legato: sitoen samalla jousella useita ääniä.
Pizzicato: näppäillen kieliä ilman jousta.
Ricochet: jousi pomppii monta kertaa yhdellä jousella.
Spiccato: jousi hyppii. ?nopea staccato?, merkintänä piste nuotin alla.
Staccato: jousi koko ajan kielessä kiinni, jousi pysähtyy, merkintänä piste.
Sul ponticello: jousella soitetaan tallan vierestä.
Sul tasto: jousella soitetaan otelaudan päältä.
Tremolo: nopea edestakainen liike yhdellä tai useammalla kielellä.