| Viulu |
|
Viulu on jousisoitinperheen korkeaäänisin soitin. Viulu rakennetaan noin 70 eri osasta, jotka liimataan yhteen. Kaikukopan kansi on kuusta ja pohja vaahteraa. Sisällä sijaitsevat äänipinna ja bassopalkki ovat myös kuusta. Eebenpuusta valmistettu otelauta kiinnittyy kaulaan ja päättyy vaahterasta tehtyyn kierukkaan. Leikkaus on tärkeä puun säilymisen ja soittimen soinnin kannalta. Tunnetuimpia viuluja ovat Cremonan koulukuntaan kuuluneiden Amatin, Stradivarin ja Guarnerin sukujen rakentamat viulut. Nykyiset viulut syrjäyttivät edeltäjänsä rebecin ja fiidelin renesanssin (n.1400-1600-l) aikana. Neljä metallipunoksesta ja metallista (aiemmin myös lampaansuolesta, silkistä) tehtyä kieltä on viritetty säveliin g, d1, a1, e2. Kielet kiinnittyvät eben- tai ruusupuisiin viritystappeihin. Viuluja on olemassa kokoviulun lisäksi kokoja 3/4, 1/2, 1/8 ja vieläkin pienempiä kokoja. Viulu soi kirjoitetusta korkeudesta. Soittimen jousi koostuu puuosasta ja jouhista. Hevosenhäntäjouhia on noin kaksisataa yhtenä nippuna, joihin lisätään hartsia kitkan suurentamiseksi. Jousen tyvikappaleessa eli frossissa on ruuvimekanismi, jolla voidaan säädellä jouhien kireyttä. Jousisoittimia pidetään orkesterin haasteellisimpina ja monivivahteisimpina soittimina. Jousisoittimia yhdistetään kaikkien orkesterisoittimien kanssa. Jousisoittimien soittotapoja:
Bartok pizzicato: kieltä nykäistään niin,
että se räsähtää otelautaan.
Kuuntele ääninäyte:
Melodia (386 KB) |
