e-concerthouse tallensi Nordea Jean Sibelius Orchestran konsertin Tampereella 16.5.2010. Tallenne toteutettiin yhteistuotantona klassiseen musiikkiin erikoistuneen RondoFM radiokanavan kanssa.
Nordea Jean Sibelius Orkesteri (NJSO) on nuoria, lahjakkaita musiikinopiskelijoita tukeva koulutusorkesteri, jonka riveihin klassista musiikkia opiskelevat nuoret eri puolilta Suomea voivat hakeutua koesoittojen kautta.
NJSO:n kautta nuorilla on mahdollisuus päästä huippuammattilaisten oppiin sekä saada arvokasta kokemusta täysimittaisen sinfoniaorkesterin riveissä soittamisesta. Koulutusprojektin ensimmäinen taiteellinen johtaja on kapellimestari Jukka-Pekka Saraste. Eri puolilla Suomea pidettävien leiritysten ja osaryhmäharjoittelun jälkeen orkesterin kausi huipentuu yhteiskonsertteihin. Orkesterin vahvuus on noin 80 soittajaa ja toimintaan on osallistunut jo yli 300 nuorta muusikkoa iältään 12-30 vuotta.

